Tämä on suomennos artikkelista, jonka on kirjoittanut László Fejes ja joka on julkaistu unkarilaisella kielitiedettä popularisoivalla sivustolla nyest.hu (Nyelv és Tudomány, Kieli ja tiede), tarkemmin sanoen siihen kuuluvalla, suomalais-ugrilaisiin kysymyksiin erikoistuneella palstalla nimeltä Rénhírek. (Nimi Rénhírek voitaisiin kääntää vaikka ‘porouutisiksi’, mutta se viittaa myös sanaan rémhírek ‘kauhujutut’, jollaisten levittämisestä erinäiset autoritaariset järjestelmät tyypillisesti rankaisevat ja uhkailevat omapäisiä kansalaisiaan...) En ole siteerannut tähän suomalaisia alkuperäistekstejä kokonaisuudessaan (saati kääntänyt niitä takaisin unkarista); sikäli kuin suomalainen lukija niitä kaipaa, hän voi katsella alkuperäisen artikkelin kuvia tai alkuperäisiä suomalaisia oppikirjoja.

Kun minua alkuperäisen tekstin reunahuomautuksessa kiitetään avusta, niin minä kiitän puolestani suomalaisia oppikirjakustantamoja, jotka antoivat korvaamatonta apuaan aineiston hankinnassa. Niitä suomalaisia lukijoita varten, joille Unkarin “antifennougrismi” on uutta, kirjoitin myös tämmöisen taustoja valottavan jutun. – Johanna Laakso.


Eikö Suomessa enää opeteta suomalais-ugrilaista sukulaisuutta?

Suomalais-ugrilaista sukulaisuutta vastaan argumentoitaessa usein väitetään suomalaisten jo tajunneen, että “emme ole sukulaisia”: Suomessa ei enää kouluissakaan opeteta suomalais-ugrilaista sukulaisuutta. Rénhírek ei jättänyt asiaa sikseen vaan kävi katsomassa, mitä Suomen peruskoulujen ja lukioiden oppikirjoissa oikein kirjoitetaan.

László Fejes, 15.3.2011


“Suomalaiset eivät enää 20 vuoteen ole opettaneet suomalais-ugrilaista alkuperää, sillä sitä ei ole eikä ole koskaan ollutkaan”, kirjoittaa nyest.hu-sivuston asioista perillä oleva kommentoija. Hän ei ole yksin, Unkarissa yllättävän monet ovat yksityiskohtaisesti perehtyneet siihen, miten Suomessa äidinkieltä opetetaan. Verkosta löytyy runsain mitoin tällaisia toteamuksia: “Suomessa sitä ei enää edes opeteta, se on siellä oitis otettu pois opetussuunnitelmasta.” “Suomessa ei sukulaisuutta ole opetettu enää vuosikausiin. Kielten samankaltaisuus mainitaan oppikirjoissa, mutta arkeologian uudempien tutkimustulosten mukaan Suomen kansa on elänyt tällä alueella paljon kauemmin kuin ennen (lähinnä kielitieteellisin perustein) ajateltiin.” “Suomalaiset ja virolaiset ovat tietenkin suomalais-ugrilaisia, joten on itsestään selvää, että heillä on yliopistoissa suomalais-ugrilaiset laitokset. Tarkoitan vain, että unkarilaisia ei enää esim. Suomessa lueta suomalais-ugrilaisten kansojen joukkoon.” “... jonkin aikaa heilläkin oli oppikirjoissa tuo älyttömyys, mutta sitä ei ole enää aikoihin opetettu, sillä emme ole minkäänlaista sukua... emme kielellisestikään.. [...] mutta ihan varmaa on, että sitä ei enää opeteta, sille vain hymähdellään..” “Sekin tiedetään, että suomalaiset eivät enää n. kymmeneen vuoteen ole opettaneet sukulaisuussatuja kouluissa.” “mitä luulette, milloin valtion virallinen johto tai Unkarin Tiedeakatemia tunnustavat, että emme ole suomalaisille mitään sukua? Sillä suomalaiset eivät sitä enää virallisesti opeta.”

István Kiszely (joka kenties on tämän väitteen alullepanija) kirjoittaa näin: “Koko esihistoriamme keksittiin vuonna 1821. Tutkimuksissani löysin Wienin kanslian kirjelmän, jossa itävaltalaisia historiantutkijoita kehotetaan kirjoittamaan kapinallisille unkarilaisille sellainen esihistoria, josta he eivät olisi ylpeitä. Ja silloin keksittiin tuo pelleily (nykyään sitä voi jo sellaisena pitää, nyt sen aika on jo ohi), että esi-isämme olisivat eläneet jossain Obin alajuoksulla Uralista itään yhdessä suomalaisten kanssa. Luojan kiitos suomalaiset kirjoittivat oppikirjansa uusiksi vuonna 2003.” Tämäpä onkin helpommin selvitettävissä kuin Trefort-sitaatin arvoitus. Sen tapauksessa voimme turhaan esittää todisteita, jotka viittaavat siihen, että sitaatin alkutekstiä ei ole olemassa; joka haluaa niin uskoa, sanoo kuitenkin, että onpas, me vain emme ole tarpeeksi taitavia filologeja löytääksemme sen, ja kenties sen katoamisen takana on jokin Habsburgien salaliitto.

[Trefort-sitaatti: Alan kirjallisuudessa kiertävän väitteen mukaan kulttuuriministeri Ágoston Trefort olisi 1870-luvulla mahtikäskyllä kieltänyt muun kuin suomalais-ugrilaisen kielisukulaisuuden tutkimuksen. Tämä määräys, jota siteerataan näköjään sanatarkasti, löytyy ensimmäisen kerran eräästä 1970-luvun lehtiartikkelista, eikä sitaatin alkutekstiä ole vielä löydetty mistään alkuperäisestä 1800-luvun lähteestä. István Kiszely on, kohteliaasti ilmaisten, kiistelty antropologian tutkija, joka antifennougrististen väitteiden ohella on kunnostautunut mm. löytämällä Siperiasta kansallisrunoilija Sándor Petőfin haudan ja luurangon – luut tosin olivat puolueettoman DNA-tutkimuksen mukaan naisen luita... Salaliittoteoriat, joiden mukaan koko fennougristiikka olisi Habsburg-hallitsijahuoneen salajuoni unkarilaisia vastaan, ovat tietyissä piireissä hyvin suosittuja. Tarkemmin täällä. – JL]


Mepäs hankimmekin suomalaiset oppikirjat käsiimme ja näytämme, mitä niissä lukee. Annamme myös bibliografiatiedot: joka ei usko meitä, etsiköön julkaisut nähtäväkseen ja katsokoon, lukeeko niissä tosiaankin se, mitä tässä näytämme. Ja joka ei luota meidän käännöksiimme, voi vapaasti opiskella suomea. 

Tässä emme nyt ota huomioon, mitä erehdyksiä tai epätarkkuuksia teksteistä löytyy, vaan keskitymme vain siihen, mainitaanko unkari suomen sukukielenä.


Loitsu


Loitsu 9. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja. Sinikka Herajärvi, Päivi Laine, Leena Paasio-Leimola, Petra Vartia, Otava, 2008.

9. luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirja lähtee liikkeelle kielisukulaisuuden ja muiden sukulaisuuksien eroista, ja tässä mainitaan unkarilaiset ensi kerran:

   [kuva] Kaikilla maailman kielillä on kielisukulaisia...

Alempana sivulla kerrotaan kielisukulaisuuden käsitteestä ja suomen lähisukukielistä. 

Seuraavalla sivulla esitellään suomen etäsukukieliä, ja tässä mainitaan unkari: Kaukainen etäsukukielemme unkari on uralilaisista kielistä puhujamäärältään suurin. [kuva] 

Sitten kerrotaan, että uralilainen kielikunta jakautuu suomalais-ugrilaiseen ja samojedihaaraan, suomen lähisukukielet kuuluvat suomalais-ugrilaisiin, kun taas etäsukukieliin kuuluu sekä suomalais-ugrilaisia että samojedikieliä. Sivun alareunan karttaan on merkitty myös unkarilaiset.

[kuva] Seuraavalla sivulla on esimerkkitekstejä sukukielistä suomesta ja unkarista. Unkarin esimerkkitekstinä on kaksi lausetta Imre Kertészin romaanista Sorstalanság.

[kuva] Unkarilaisia esimerkkejä on myös lukukappaleeseen kuuluvissa tehtävissä. Taulukossa esitellään juoda, vesi, kala, uida, hiiri ja alla -sanojen viron-, mordvan-, mansin- ja unkarinkieliset vastineet, ja niiden pohjalta on tunnistettava, millä kielellä ovat lauseet ‘Kala ui veden alla’ ja ‘Hiiri juo vettä’. 

[kuva] Toiseen tehtävään kuuluva kartta, johon on merkitty maailman tärkeimmät kielikunnat, kannattaa tässä huomata siksi, että siinä uralilaisia kieliä merkitsevää ruskeaa väriä näkyy myös Karpaattien altaassa. 

Kielet ovat sukulaisia


Anne-Maria Mikkola & Minna-Riitta Luukka: Taju. Äidinkieli ja kirjallisuus
9. WSOY 2009. (peruskoulun 9. luokan oppikirja)

[kuva] Oppikirjan teksti esittelee ensiksi kielisukulaisuuden käsitteen ja kertoo, että samasta kantamuodosta, ns. kantakielestä polveutuvat kielet kuuluvat kielikuntaan. Kerrotaan, miten kielistä syntyy murteita ja murteista uusia kieliä. Tämän jälkeen siirrytään Euroopan kielikuntiin. Ensiksi kerrotaan indoeurooppalaisista kielistä, sitten:

Toinen Euroopan kielikunnista on suomalais-ugrilainen kielikunta [...]

Sitten mainitaan vielä baski Euroopan ainoana sukulaisettomana kielenä. Sivun keskellä nähdään lukusanat yhdestä neljään muutamilla indoeurooppalaisilla ja suomalais-ugrilaisilla kielillä. Sivun alalaidassa kerrotaan meänkielestä.

[kuva] Seuraavalla sivulla näemme luonnosmaisen kartan Euroopan kielistä. Suomalais-ugrilaiset kielet on merkitty sinisellä, ja näkyy hyvin, miten Suomi, Viro ja Unkari loistelevat sinisinä. (Indoeurooppalais-suomalais-ugrilaiset seka-alueet on merkitty viivoituksella.) Sivun alalaidassa on sangen luonnosmaisia tietoja menetelmistä, joilla kielisukulaisuus todetaan – saamme tietää, että kielisukulaisuuden tutkiminen muistuttaa salapoliisin työtä.

[kuva] Kolmannelta sivulta löytyy suomalais-ugrilaisten sukupuu sekä lyhyet esittelyt suomesta sekä muutamista sukukielistä: virosta, karjalasta ja unkarista:

Unkarikin on suomen sukukieli [...]

[kuva] Kappaleen neljännellä sivulla olevista kuvista oikean alanurkan kuva esittää keväistä Váci-katua [Budapestissa]. 

[kuva] Kappaleen viimeisellä sivulla kerrotaan uhanalaisista suomalais-ugrilaisista kielistä. Unkarin kieltä ei ymmärrettävistä syistä juuri mainita, mutta täälläkin todetaan, että unkari ja suomi ovat sukulaisia:

Suomensukuisista kielistä vain suomi, viro ja unkari ovat turvatussa asemassa.


Mistä olemme kotoisin?


Kirjoittanut Christian Carpelan. Torsten Edgren, Merja Manninen, Jari Ukkonen: Eepos. Suomen historian käsikirja. WSOY 2003. (lukion oppikirja)

[kuva] Tämä on historian oppikirja, joten se ei ymmärrettävistä syistä paljoakaan käsittele kielisukulaisuutta. Tässä siteeratun jakson on kirjoittanut arkeologi, joka kuitenkin on nähnyt tarpeelliseksi viitata kielisukulaisuuteen. Teksti keskittyy ensi sijassa arkeologisiin löytyihin ja niiden pohjalta tehtyihin päätelmiin:

Suomen ja Itä-Karjalan ensiasuttajat olivat siis lähtöisin Keski-Venäjältä Volgan yläjuoksulta...

Oppikirja siis sijoittaa alkukodin muualle kuin meillä on opetettu, mutta kirjoittaja ei epäile suomalais-ugrilaisuutta sukulaisuutta.


Näkemyksiä suomen kielen ja kansakunnan alkuperästä


Esko Heikkonen, Matti Ojakoski & Jaakko Väisänen: Lukion historia 5. Muutosten maailma: Suomen vaiheet esihistoriasta autonomian aikaan. WSOY 2008.

[kuva] Tämä on lukion historian oppikirja. Ensimmäinen teksti käsittelee suomalaisten biologista perimää. Todetaan, että suomalaisten esi-isistä jotkut ovat tulleet nykyisen Etelä-Ranskan, jotkut nykyisen Ukrainan alueelta. Suomalaiset kaikkiaan ovat geneettisesti lähempänä skandinaaveja kuin idempänä asuvia suomalais-ugrilaisia; ruotsalaisten ja suomalaisten välinen geneettinen välimatka on pienempi kuin suomalaisten ja virolaisten välinen. Saamelaiset muodostavat Euroopassa täysin erillisen ryhmän, mutta tätä ei voi selittää siperialaisella alkuperällä: saamelaiset ja samojedit ovat geneettisesti kauempana toisistaan kuin tanskalaiset ja samojedit.

Sivun alareunassa näemme uralilaisten kielten sukupuun ja voimme lukea seuraavaa:

Itäiset suomensukuiset kansat ovat osa suomalaisten maailmankuvaa kielisukulaisuuden vuoksi [...]

[kuva] Seuraavalla sivulla näemme jääpeitteen vetäytymistä esittävän kartan, jonka alla kerrotaan Kalevi Wiikin näkemyksistä. Wiikin oletukset ovat todellakin monessa suhteessa ristiriidassa yleisesti hyväksyttyjen kanssa (hänen näkemyksensä torjutaan tiedepiireissä siinä määrin, että voidaan kysyä, kannattiko niitä esittää oppikirjassa), mutta tämän tutkimuksen kannalta olennaista on, että myöskään Wiik ei kiellä suomalais-ugrilaista kielisukulaisuutta. Hänen käsitystensä mukaan heti jääkauden jälkeen Euroopassa oli kolme asuttua aluetta, ja täällä syntyi kolme kielikuntaa: indoeurooppalainen Balkanilla, suomalais-ugrilainen nykyisessä Ukrainassa ja baski Iberiassa. (Wiikin ajatuksiin palaamme varmaan vielä tuonnempana; siihen mennessä suosittelemme tässä yhteydessä Klára Sándorin blogia – tai tätä hänen koko kirjoitussarjaansa.)

[kuva] Seuraavalla sivulla käsitellään sitä, milloin suomalaisten niimtys ensi kertaa esiintyy kirjallisissa lähteissä, ja todetaan, että nämä ensimaininnat eivät todennäköisesti viitanneet suomalaisiin. Oppikirja ei kerro, että nimellä todennäköisesti tarkoitettiin saamelaisia, mutta tekstin kuvituksena on kuva saamelaisista metsästäjistä.

Tämän jälkeen seuraa lyhyttä pohdiskelua siitä, miten kansan alkuperän selvittämiseksi on määriteltävä täsmällisesti semmoiset käsitteet kuin kansa, kansakunta, etnos, etnisyys, identiteetti, arkeologinen kulttuuri jne. Monet määrittelevät kansan ensi sijassa kielen perusteella, mutta arkeologisista löydöistä nimenomaan ei selviä, mitä kieltä kyseinen yhteisö puhui.

Tämän jälkeen esitellään suomen sanaston kerrokset: vanhimmat sanat ovat peräisin uralilaisesta kantakielestä, seuraava kerros suomalais-ugrilaisesta kantakielestä, seuraavat välikerrokset on yksinkertaisuuden vuoksi jätetty pois, ja sitten esitellään kantasuomen oma sanasto ja lainasanakerrostumat ryhmiteltyinä.

Käsikirja. Äidinkieli ja kirjallisuus.


Anne-Maria Mikkola, Lasse Koskela & Heljä Haapamäki-Niemi, Anita Julin, Anneli Kauppinen, Pirkko Nuolijärvi, Kaija Valkonen: Käsikirja. Äidinkieli ja kirjallisuus. Helsinki: WSOY.  1.-6. p. 2008. (lukion oppikirja)

[kuva] Kirjan tätä edeltävillä sivuilla on ilmeisesti yksityiskohtaisemmin esitelty indoeurooppalaisia kieliä: vasemmanpuoleisen palstan yläpäässä kerrotaan kreikasta, keskellä kelttiläisistä kielistä. Palstan alareunasta alkavan kappaleen otsikko on jo yksiselitteinen: Suomi kuuluu uralilaisiin kieliin.

Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan [...]

Tämän jälkeen kirja siirtyy esittelemään etäsukukieliä.

[kuva]

Saamesta Suomen yhtenä vähemmistökielenä kerrotaan hieman yksityiskohtaisemmin, sitä seuraavat Euroopan-puoleisella Venäjällä puhutut kielet: mordva, mari, komi ja udmurtti. Sitten seuraa unkarin kielestä:

Puhujamääriltään suurin suomen sukukielistä on unkari [...]

Sitten seuraa muutama sana samojedikielistä, minkä jälkeen siirrytään kielten tilanteeseen.

Suomalais-ugrilaisista kielistä suomella, virolla ja unkarilla on vahvin asema [...]

Tämän jälkeen kerrotaan suomen kielen ominaispiirteistä: mainitaan, että suomi on säilyttänyt alkuperäisessä hahmossaan joitain suomalais-ugrilaisia sanoja (esim. kala) ja myös joitain germaanisia lainasanoja, joiden muoto germaanisissa kielissä on merkittävästi muuttunut (kuningas – vrt. konung, king, König).


Mitä kouluissa tapahtuu?

Yllä esittelimme, mitä oppikirjoissa lukee. Mutta mitähän tästä kaikesta opetetaan kouluissa? Johanna Laakson kirjeeseen vastasi yksityiskohtaisesti kustantamo Otavan tuotepäällikkö Leija Arvassalo. 

    Peruskoulun äidinkielen kirjat kyllä opettavat edelleen, että suomi ja unkari kuuluvat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen eli ovat lähtöisin samasta kantakielestä. Historian oppiainekseen kielisukulaisuus ei taida kuulua.

    Äidinkielen opetuksessa ei ole viime aikoina ollut tapana kovasti painottaa kielihistoriallisia juuria - siihen ei ole juuri aikaa. Toisaalta olen kuullut, että jotkut opettajat ja oppilaat pitävät kovasti kielen alkuperän pohdiskelusta ja siihen liittyvistä tehtävistä. Murrebuumikin liittyy tavallaan kielellisiin juuriin.

    Kommentti siitä, että "suomalaiset ovat panneet oppikirjansa uusiksi 2003" viittaa varmaankin edelliseen OPS-uudistukseen, jossa kyllä muutettiin joitain äidinkielen painotuksia (esim. median osuutta lisättiin), mutta suomalais-ugrilainen perintö ja suomen ja unkarin sukulaisuus ovat kyllä säilyttäneet paikkansa myös kouluopetuksessa, kuten tietysti tutkimuksessakin.


Tähän päättyy varsinainen artikkeli. Ensimmäisen julkaisupäivän aikana sen perään on jo tullut kommentteja, enimmäkseen kiittäviä (nimimerkki maxval huomauttaa hymiön kera, että "nämähän ovat varmasti habsburgilais-bolševikki-vapaamuurari-dakoromanialais-sionisti-oppikirjoja"), ja myös tärkeään tekniseen ongelmaan eli kuvien suurennusmahdollisuuden puuttumiseen on luvassa apua.

Päivitetty 16.3.2011.
johanna.laakso [at] univie.ac.at